Apua, Mikä Matkakuume!

Olette varmaankin viimeisen puolivuotisen aikana huomanneet, että minuun on iskenyt ihan hirveä matkakuume! Varmaan olen jossakin aiemmista postauksistani kertonutkin, miten tuo matkailuinto oli ihan hukassa näiden viimeisten vuosien ajan, kun pojat ovat olleet pieniä. Ja ovathan he vieläkin pieniä, mutta ehkä nyt he alkavat pikkuhiljaa olla siinä iässä, että heidänkin kanssaan olisi helpompi reissata. Nyt kuitenkin syksyllä matkailukärpänen puraisi minua todenteolla ja olenkin päivittäin selaillut reissuja netistä!

Viikonloppuna ajattelin suunnata Matkamessuille bloggaajapassin voimin katsella, minne sitä seuraavaksi haluaisi lähteä!

Mistään kovin eksoottisista reissuista en kuitenkaan juuri nyt unelmoi. Tai unelmoin, mutta tässä elämäntilanteessa en oikein tiedä onko sellaiseen aikaa ja varaa varsinkaan niin, että koko perhe lähtisimme matkaan ja sitten taas en halua olla lapsistakaan erossa niin kauaa. Vähän alustavasti olemme kuitenkin jo suunnitelleet, jos jonkun ihanan villan jostakin Etelä-Euroopasta vuokraisimme ja lähtisimme matkaan mieheni veljen perheen ja anoppini kanssa, joten mahdollisia villa-kohteita tulen messuilla ainakin katselemaan. Myös muut lapsiystävälliset hotellit ja matkakohteet toki kiinnostavat.

Pidän messuilla myös silmät auki viikonloppulomia silmälläpitäen, sillä tuollaisten viikonlopun mittaiset pikareissujen ajaksi saattaisimme saada lastenhoitajan ja pääsisimme reissuun ehkä ihan kahdestaankin. Äitini kanssa olemme myös suunnitelleet pientä Budabestin matkaa, mutta sekin on vasta suunnittelu-asteella.

Viimevuosien staycation-lomailustamme innostuneena ajattelin katsella myös, mitä täältä ihan lähiseuduilta löytyisi, jos viettäisimme tällaisia kotikaupunkilomia vaikka koko perheen voimin aina silloin tällöin.

Menneenä vuonna en reissaillut minnekkään kovin kauas, kävin muutamaan otteeseen Ruotsissa ja Tallinnassa, matkasimme mieheni kanssa ihanalle yllätyslomalle Milanoon hääpäivänämme ( kiitos vaan vieläkin ihanasta lahjasta, mieheni perheelle ) ja piipahdimme kaverini kanssa Pietarissa Allegrolla.

Tänä vuonna minua kiinnostaisi reissata uudelleen Italiaan, ehkä koko perheen voimin, käydä Budabestissa, jota äitini kehui ihanaksi paikaksi ja nähdä muutenkin Euroopassa paikkoja, joissa en vielä ole käynyt.

Messuviikonlopun jälkeen matkakuumeeni ehkä vain pahenee, mutta inspiraatiota ja uusia, mielenkiintoisia kohteita saan varmasti matkailulistalleni!

Instagramini puolella @pinjaandtheboys on nyt myös lippuarvonta Matkamessuille käynnissä, joten käyhän osallistumassa! Jaan lauantaina myös itse instan puolelle messuilta omia matkatärppejäni joten pysy kuulolla, jos sinul

Minne sinä haluaisit reissata tänävuonna? Saa myös jakaa vinkkejä ihanista kohteista, laadukkaista hotelleista ja muuten vain kauniista paikoista!

<3: Pinja

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229
  • Instagram
  • Facebook
  • Pinterest
  • Nouw