Kevätuutuuksia La Mattassa

kaupallinen yhteistyö La Matta

Yksi parhaista jutuista kevään tulossa on se, kun saa vaihtaa talven paksut neuleet ja takit kevyempiin sekä laittaa talvikengät syrjään odottamaan taas seuraavaa talvea ja valita kevätkengät niiden tilalle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa unohtaneensa aurinkolasit kotiin ja joutuu siristellä silmiä kirkkaassa kevätauringossa, voi todeta, että kevät ihan oikeasti vihdoinkin on täällä!

Liikkeet ovat myös täyttyneet ihanista kevätvaatteista! Kävin viime viikolla tutustumassa Espalla sijaitsevassa La Mattan liikkeessä heidän kevätuutuuksiinsa ja sovittelemassa omia suosikkejani. Mukaani valikoitui yksi suosikkikokonaisuuksistani, Fabiana Filippiltä, jonka voit bongata postauksen lopusta. Käyntini jälkeen liikkeeseen on saapunut myös lisää uutuuksia! Kannattaa seurata La Mattaa muuten instassa tai facebookissa, missä he jakavat aktiivisesti kuvia, jos haluat pysyä kartalla heidän valikoimastaan ja saada inspiraatiota pukeutumiseen.


La Matta

La Matta perustettiin jo vuonna 1984, jolloin se keskittyi myymään laadukkaita italialaisia kenkiä ja asusteita, mutta myöhemmin valikoimaan lisättiin myös vaatteita ja muita lifestyle-tuotteita. Liike on myös vuosien varrella kasvattanut kokoaan ja nyt sen isot ikkunat avautuvat Havis Amanda-patsaan suuntaan sekä Unioninkadulle.


Viimeisimpänä La Matta on avannut myös verkkokaupan, joka mahdollistaa ostoksen teon myös kotisohvalta tai kauempaakin! Voit siis inspiroitua stailatuista asuista somessa ja siirtyä ostoksille verkkokauppaan, mikäli et pääse paikanpäälle liikkeeseen. Avarassa liikkeessä on turvallista asioida myös näinä haastavina korona-aikoina, turvavälejä on tilaa pitää ja myyjät pitävät maskeja palvellessaan asiakkaita.

Nykyinen omistaja, Maria, on pitänyt liikettä viimeiset 21 vuotta ja kehittänyt valikoimaa ja toimintaa.

Merkit

Tänäpäivänä La Mattasta löytyy parikymmentä laadukasta merkkiä kuten esimerkiksi elegantteja, ajattomia vaatteita valmistava Fabiana Filippi, mielettömillä yksityiskohdilla varustettuja Pollinin kenkiä sekä Hernon takkeja, joissa niin ikään on panostettu kauniisiin yksityiskohtiin. Valikoimasta löydät luottoasun niin arkeen kuin juhlaankin ja Maria ja Isabel auttavat sinua kokoamaan tyylikkään kokonaisuuden, jos et ole ihan varma, mitä yhdistellä.


Italiailainen Fabiana Filippi oli itselleni täysin uusi tuttavuus, vaikka merkki on pukenut naisia ajattomiin asuihin, joissa on helppo näyttää tyylikkäältä jo vuodesta 1985! Merkin vaatteet on valmistettu laadukkaista materiaaleista, joissa on mukava olla. Mallisto on ajaton ja leikkaukset imartelevia, mikä tekee näiden vaatteiden käyttöiästä pitkän ja ovat investoinnin arvoisia. Fabiana Filippiltä löysinkin useamman suosikkiasun ja tämän vaaterekin eteen on palattava vielä uudelleenkin! Tätä merkkiä muuten Suomessa ainoana myy La Matta ja löydät tuotteita myös heidän verkkokauppansa puolelta.

Ihanimmat kesämekot löytyivät Red Valentinolta! Tältä merkiltä löytyi myös ihan mielettömän ihania kesäkenkiä! Mekot olivat tarpeeksi rentoja lomailuun, mutta osa niistä oli myös juhlavampiin menoihin sopivia. Yksi suosikeistani oli vaaleansininen, valkoisin kirjailuin varustettu kesämekko, jossa voisin hyvin kuvitella viettäväni suurimman osan kesälomastani!

Rento asu töihin, joka menee myös vapaa-aikana

Valitsin itselleni, yllätys, yllätys, asun Fabiana Filippin mallistosta. Unelmapehmeät, siistit housut täydellisessä beigen sävyssä sekä puhvihihaisen rennon kauluspaidan. Housujen lahkeessa on tyylikäs yksityiskohta halkiossa, joka tulee entistä kauniimmin esille, kun housujen kaveriksi valitsee avokkaat. Housut ovat todella mukavat päällä ja näitä on ihanteellinen käyttää myös kotitoimistolla ollessa. Freesi kauluspaita hiha-yksityiskohdilla on kiva yhdistää myös rennosti esimerkiksi farkkujen kanssa.


Näissä siis on todellakin helppo näyttää vaivattomasti tyylikkäältä. Itse olen yhdistänyt tätä asua ruskeaan sekä beigeen villakangastakkiin sekä asustanut värikkäillä huiveilla. Näistä asuyhdistelmistä voit bongata nyt ja lähitulevaisuudessa tyylejä ainakin oman instani puolella!

Oliko sinulle La Matta muuten entuudestaan tuttu liike?

<3: Pinja

Tykkää-merkinnät

Kommentit

  • Bloglovin
  • Facebook
  • Instagram
  • Nouw
  • Pinterest
  • Twitter