Koukussa Misokeittoon

Viimeaikoina olen syönyt entistä enemmän erilaisia keittoja ja hurahtanut täysin misokeittoon! Yleensä misokeitto on omassa ruokavaliossani pysytellyt herkkuna, jota olen syönyt lähinnä sushi-ravintolassa käydessäni, mutta en ole tehnyt sitä koskaan itse kotona. Nyt, kun ravintolat ovat valitettavasti olleet koronarajoitusten takia kiinni, päätin tehdä misokeittoa myös kotona ja ostinkin työkaverini suosituksesta ison purkin Yutakan luomu-misotahnaa, joka hänen mukaansa kestää ikuisuuden! Itselläni ahkeran keitonsyönnin seurauksena ensimmäinen purkki oli tyhjä kuitenkin jo kuukaudessa. Siitä toki sai aika monta keittoannosta!

Tahnaa toki voi käyttää muuhunkin, mutta koska olen laiska kokki ja keiton teko tahnasta on niin helppoa, en ole sitä vielä muuhun testaillut.

Lisukkeeksi keittoon olen laittanut tofua, kevätsipulia ja siitakesieniä, jotka ovat mielestäni ihan parhaita! Mutta kaipailisin lisääkin vaihtoehtoja. Joskus sushilla käydessä olen syönyt lohi-misokeittoa, joka oli aivan mielettömän hyvää! Lohi oli ilmeisesti laitettu raakana keiton sekaan, ja kypsentynyt kuumassa liemessä puolikypsäksi, juuri sellaiseksi, mistä eniten pidän. Mutta kun kotona kokeilin laittaa keitton joukkoon lohta, lopputulos oli ihan eri.

Nyt otankin mielelläni vastaan kaikki misokeiton lisukevinkit!

<3: Pinja

Tykkää-merkinnät

Kommentit

  • Bloglovin
  • Facebook
  • Instagram
  • Nouw
  • Pinterest
  • Twitter