Näin saat ripsipidennykset pysymään hyvinä pitkään

Ripsien pidennykset ovat itselleni ihan korvaamattomat! Oli sitten kesä tai talvi, ne helpottavat arjen meikkaamista ja jos silmiä ei jaksa sen kummemmin meikkailla, on kasvoilla kuitenkin ripset kauniina yksityiskohtana. Ekat pidennykseni laitoin jo vuonna 2007, jolloin se oli ihan uusinta uutta! Niistä kuitenkin luovuin sitten ajan myötä, mutta en muista syytä. Muutama vuosi myöhemmin, työkaverikseni saapui ihana Maarit, joka kertoi tekevänsä myös ripsiä ja varasinkin häneltä ripsiin ajan. Tästä on nyt noin kahdeksan vuotta aikaa ja edelleen olen Maaritin asiakas. Maarit tekee ripsiä Tikkurilassa ja tavoitat hänen yrityksensä Kiva ja Kaunis, facebookista tai instasta!

Omat ripseni kestävät siisteinä yleensä jopa viisi viikkoa, eikä minun ole tarvinnut pitää taukoa ripsistä. Maarit aina antaa minulle käynnin yhteydessä pienen analyysin ripsistäni, missä kunnossa ne ovat. Kysyinkin häneltä, saisinko häneltä muutamat hyvät vinkit, joilla ripset pysyvät parhaiten kuosissa pitkään. Tässä siis Maaritin vinkit, jotka sain luvan jakaa myös kanssanne!

Puhdista oikein!

Ripsipidennysten puhtaana pitäminen on yksi parhaista tavoista saada ripset näyttämään siisteiltä ja pysymään pitkään. Myös hygieniasyistä on hyvä puhdistaa pidennykset kunnolla. Öljypitoiset puhdistustuotteet silmämeikille on ehdoton no-no. Öljyt liuottavat ripsiliimaa, mikä saa pidennyskuidut tipahtamaan ennen aikojaan. Maarit vinkkasi, että paras vaihtoehto on vaahtomainen putsari, joka tunkeutuu helpommin ripsien väleihin ilman kovaa hankaamista. Tämä vähentää myös ripsiin kohdistuvaa mekaanista rasitusta ja ne pysyvät paremmin.

Jos ripsiä ei pestä ja puhdisteta huolellisesti, kertyy niihin epäpuhtauksia ihosta ja ympäristöstä. Jos likaa pääsee huolettoman puhdistuksen ansiosta kertymään ripsien tyveen, se estää ripsiliiman imeytymisen luonnonripsen sisälle ripsihuollossa, mikä huonontaa pidennysten pysymistä. Kertymään päässyt lika saattaa myös altistaa silmäluomen tulehtumiselle.

Harjaa!

Maarit kertoi, että säännöllinen puhdistus ja ripsien harjaaminen ripsiharjalla ovatkin niitä tärkeimpiä hoitokeinoja hyvin pysyville pidennyksille. Maarit aina tarkistaakin minulta huollon yhteydessä, että onhan ripsiharjani kunnossa ja aina tarpeen tullen antaa uuden harjan mukaan. Itse harjaan ripsiäni aina kasvojen pesun yhteydessä, sekä meikatessa ihan viimeiseksi, jolloin mahdolliset ripsien päälle tipahtaneet hippuset harjaantuvat pois. Näin ripset pysyvät helposti siisteinä eivätkä sojota, mihin sattuu.

Huomioi nämä meikatessa!

Vaikka ripsien pidennykset helpottavat meikkaamista huomattavasti, on muutama asia kuitenkin hyvä ottaa huomioon. Valitse vain vesiliukoisia silmämeikkejä äläkä käytä mitään öljypohjaisia meikkituotteita tai edes kasvovoiteita, sillä ne voivat kulkeutua ripsien lähettyville ja huonontaa pysyvyyttä. Itse olen tässä ollut hieman kapinallinen, koska rakastan iho-öljyjä, mutta olen toooodella varoen laittanut niitä lähellekään silmiä. Silmänympärystuotteissa toki olen ollut tarkka öljyttömyyden suhteen.

Pidennykset eivät kaipaa ripsiväriä, edes näyttävemmän meikin kanssa, eikä ripsivärin käyttöä niiden kanssa suositellakaan. Joskus, kun huoltoväli on mennyt todella pitkäksi omien menojeni takia ( siis oikeasti melkein kahteen kuukauteen ), olen saattanut paikata jotakin kohtaa ripsivärillä. Muuten kyllä pyrin pitämään tiukasti kiinni siitä, että käyn huollossa ennen kuin paikkailulle on tarvetta.

Ripsienpidennyksiä ei tulisi myöskään taivuttaa, kihartaa tai värjätä kestoväreillä. Omat ripseni ovat melko vaaleat, tai sellaiset aika harmaat, mutta en ole kokenut tarvetta edes niiden värjäämiselle.

Valitse hyvä tekijä

Tämä viimeinen on oma vinkkini, mutta tähän ei oikein voi oikein vaikuttaa muuten, kuin kokeilemalla ja kyselemällä palautetta muilta. Itselleni ei ole tullut mieleenkään vaihtaa tekijää, vaikka lähempääkin löytyisi ja muutamia yhteistyöehdotuksiakin olen ripsiin liittyen saanut. Olen ollut tyytyväinen Maaritin kädenjälkeen ja hänen antamaansa takuuseen, jos ripset jostain syystä tippuisivatkin ennen aikojaan pois, Takuuhuoltoa en ole kuitenkaan tähän päivään mennessä joutunut vielä käyttämään.

Kannattaakin siis lueskella mahdollista palautetta oman paikkakunnan tekijöistä sekö kysellä kavereilta ja tutuilta. Puskaradio on yleensä se paras tapa löytää se oikea tekijä.

Onko teillä muilla muuten pidennyksiä ripsissä ja onko sielä joku, joka on ollut yhtä pitkäaikainen ripsipidennysten käyttäjä kuin minä?

<3: Pinja

Tykkää-merkinnät

Kommentit

IP: 82.99.3.229
  • Bloglovin
  • Facebook
  • Instagram
  • Nouw
  • Pinterest
  • Twitter