Päiväristeily Hankoon

Tämä kesä on ollut kyllä ihan mielettömän upea! Nautin helteestä ihan täysillä, jos mukaan ei lasketa kotona, paahtavan kuumassa asunnossa vietettyjä öitä, jolloin ei saa nukuttua millään. Meillä on kaiken lisäksi käynnissä koko heinäkuun kestävä keittiön täysremontti, joka onneksi alkaa olla jo loppusuoralla. Ilmastoinnin asennuksesta olemme kyselleet lupaa taloyhtiöltä, mutta sen käsittely menee syksylle, mutta jos luvan saamme, niin meinaamme kyllä sen asennuttaa, jos kesistä on tulossa näin kuumia!

Kesällä olemme viettäneet paljon aikaa Tammisaaressa, josta tuli tänä kesänä ihan ykköslempparipaikkani kesän viettoon. Jaan muutaman oman Tammisaari-suosikkini hieman myöhemmin toisessa postauksessa, mutta myös Hangossa oli pakko päästä käymään, koska niin moni tuntuu hehkuttavan sen ihanuutta.

Päätimme tehdä päivästä rauhallisen naisten reissun ja lähdimme Eckerön päiväristeilylle Hankoon mieheni veljen vaimon kanssa kahdestaan. Reissupäivä olikin sen verran pitkä, että lapset tuskin olisivat jaksaneet koko päivää, joten sekin oli yksi syy, miksi jätimme miehet ja pikkupoikanelikon viettämään omaa päiväänsä. Laiva tosiaan lähti jo aamulla klo 9 Helsingistä ja palasi takaisin vasta illalla klo 23. Se kieppasi Tallinnan kautta, jossa reittimatkustajat päästettiin ulos, mutta käsittääkseni ketään ei otettu sisään ja jatkoi siitä matkaansa Hankoon. Laivallaoloaikaa siis kerääntyi melko paljon.

Hankoon olisi toki päässyt nopeammin autolla, varsinkin Tammisaaressa oleilun yhteydessä, mutta laivareissussa oli jotakin extra-kivaa varsinkin, kun nyt ei ole päässyt viimeaikoina juuri mihinkään matkustelemaan. Meille sattui vielä ihan mielettömän upea ilma, joten vietimme suurimman osan reissusta laivan kannella istuen. Valitettavasti emme kuitenkaan olleet tajunneet, että valitsemamme viikonloppu oli Hangon Regatta-viikonloppu, mikä osaltaan laski koko reissukokemusta, koska laiva ja koko kaupunki oli täynnä kännisiä örveltäjiä ja Hangossa ruokapaikkoihin oli kauhea jono. Löysimme kuitenkin rannan lähettyviltä Cafferie -kahvilan, joka tarjoilu juuri sitä, mitä olimme suunnitelleetkin syövämme: superhyvää salaattia, joka virkisti kuumana päivänä. Cafferien salaattilista oli todella runsas ja sen äärellä meinasi iskeä valinnanvaikeus, mutta halloumisalaatti oli juuri täydellinen valinta.

Kiertelimme aluksi Hangon putiikeissa niin kauppakadulla kuin rannan pop-upeissakin, mutta tuntui, että niitäkin olisi ollut kievempi kierrellä rauhallisena, tavallisena viikonloppuna. Mukaan olisi tarttunut varmasti muutamakin pari kenkiä, mutta kaikkialta oli perus kolmeysi-kokoni loppunut! Siksi mukaani tarttuikin vain täydellinen kesähattu ByPiasilta sekä keskustan kävelykadulla sijaitsevasta Kotilaituri-liikkeestä muutama käsintehty nilkka-/rannekoru. Hyviä löytöjä siis nekin! Kerkesimme tehdä myös pikaisen kurkistuksen alueelle, jossa sijaitsi ihastuttavia pitsihuviloita.

Maissaoloaikaa oli noin nelisen tuntia, mikä oli juuri sopivan verran ja tuota aikaa vielä entisestään sujuvoitti se, että laivasta poistuttiin suoraan autokannen kautta busseihin, jotka veivät keskustaan ja keskustasta taas lähti kokoajan busseja takaisin laivaan, eikä satama-alueelle edes päässyt muuten. Bussikuljetukset kuuluivatkin siis automaattisesti matkan hintaan. Aikaa ei siis tuhrautunut sen miettimiseen, milloin laivaan pitäisi lähteä takaisin ja kauanko sinne kestää.

Risteily oli mielestäni järjestetty kivasti ja matkustajiakin tuntui olevan sen verran, että halutessaan sai pidettyä kunnolla kaikki turvavälit. Menomatkan brunssi oli myös todella hyvä, mutta kattaus tuntui sen verran lyhyeltä, että lopuksi olo oli sellainen, että kaikki siivottiin jo pois ja ei saanut rauhassa istuskella ja juoda viimeisiä kahvitilkkoja. Tosin olen kuulemma muutenkin maailman hitain syöjä ja varsinkin maailman hitain kahvinjuoja, ainakin jos mieheltäni kysytään. Myös kun olisimme halunneet tilata lasit viiniä brunssin kanssa, kiireisen oloinen tarjoilija vain pyyhälsi aina ohitsemme, mutta lopulta onneksi saimme ne lasillisemmekin.

Laivan kaupat oli nopeasti kierretty läpi, sillä oikeasti en edes tarvinnut mitään, joten mukaani ei tarttunut mitään muuta kuin muutaman kivan viinipullon odottamaan pääsyä uuden keittiön viinikaappiin.

Päivä oli aivan super-onnistunut Regatta-hulinasta huolimatta. Ihan vielä en Hankoon kuitenkaan ihastunut, vaan olen ehdoton Tammisaaren fanittaja, mutta annan kyllä Hangolle vielä uuden mahdollisuude rauhallisempana viikonloppuna :)

<3: Pinja

Tykkää-merkinnät

Kommentit

  • Bloglovin
  • Facebook
  • Instagram
  • Nouw
  • Pinterest
  • Twitter